Vastuu.

Otetaanpa seuraavaksi käsittelyyn sana vastuu. 

Vedetäänpä siihen seuraava pykälä. 

Jaaha.

Hiljaiseksi vetää. Kovin hiljaiseksi. 

Mitä se tarkoitttaa? Mitä sen sanan sisällä on? 

Vastuu. Kantaa vastuuta. Olla vastuussa. Kasvaa vastuuseen. 

Olla se,. Vastuu. 

Kantaa vastuuta. Jostakin, mistä tahansa. Kantaa vastuuta selkä väärän sen painon painaen ryhtiä kumaraan. Kantaa harteilla jotain sellaista mikä itsensä ulkopuolella, ulkopuolelta tulevaa. Niinkö? Kuulostaako houkuttelvalle? Saako suoriutumaan tehtävästä ilolla ja rimulla, kunniaa tehtävän äärellä tuntien ja kokien? Vai saako marttyyrikrrunun jalokivet loistamaan ennemmin tai myöhemmin? Saako katkeruuden kukoistamaan tavalla joka valaisee enemmän kuin lähitienoon? 

Kantaa vastuuta. Kuulostaa jotenkin luotaantyöntävältä, sellaiselle mitä viisaisnta juosta karkuun, ja kovaa. Sanat joiden sisään punoutunut saa näkemään kokonaisuus katkeran suolaisen näyn, maistamaan sen maun. Luotaantyövän hajun ympäröidessä saa poistumaan paikalta. 

Olla vastuussa. Kuulostaa jollekin mitä ei ole haluunut, jotain mikä langennut osaksi kuin manulle illallinen. Haluaa sitä tai ei. Olla vastuussa mistä? Olla vastuussa jostakin minkä kokonaisuudesta ei näy hiventäkään, sen kokonaisuuden ollessa piilotuneena sanojen ulkopuolelle. Olla vastuussa jostakin itsensä ulkopuolella olevasta. Ei kovinkaan houkuttelvia sanoja. 

Entäpä kasvaa vastuuseen? 

Kasvaa olemaan vastuu, kasvaa olemaan niiden sanojen sisälle ymmärtäen sanojen sisällä olevan. Nähdä se kokonaisuus. Katsella sitä, kasvaa ja muotoutua olemaan osa sitä. Olla sitä. Olla se. Vastuu. On vähän toisenlainen sointi ja melodia laulussa, jota itse laulaa. Laulussa joiden sanat on itse. 

Kevyttä? Helppoa? Mukavaa? Sitä voi miettiä. 

Vaiko asiaan kuuluvaa? Seikka, joka kokonaisuutta?

Kevyttä siinä mielessä että kantamisen sijaan olla sitä, sen uuvuttamatta tai väsyttämättä. Sen kuljettamatta hitaan väistämättä kohti marttyyrikruunu kiillotusaine hyllykköä marketissa joka kaikkeus. Helppoa siinä mielessä että kun saa aikansa, siihen kasvaa sen ollen luonnollisen osa kokonaisuutta. Luonnollisena osana kokonaisuuteen kuuluvana, no, asiana. Mukavaa? Tätä hetken mietiskelin. Tarvitseeko kaiken olla mukavaa? Siis yksittäisen asian, jos vastuuta sellaiseksi ajattelee. Voiko todeta että koska kokonaisuus kokonaisuutena on mukavaa niin kyllä, kaiketi vastuukin on sitä, osana kokonaisuutta. 

Kasvanut olemaan niin luonnollinen osa, ettei sitä edes jää ajattelemaan. Paitsi kun vetätään seuraava pykälä kehiin, sen kokonaisuuden avautuen ihmeteltäväksi jälleen uudelta kantilta katseltavaksi. 

Hiljaiseksi tosiaan vetää. Sanattomaksi jättämättä. Vain hiljaiseksi. 

Alkaa mennä ymmärrykseen ihmisydessä olevat hienoudet. 

Tuntea, kokea, haistaa, maistaa, kuulla ja nähdä. Ihmisenä. Mitä mainioin tapa nauttia olemisesta, ottaa ilo irti ihmisyydestä. Nauttia yltäkyllin sen mukanaan tuomista ja sen suomista iloista. Varsin miellyttävän tuntuista vastapainoa vaikka nyt sille vastuulle, mitä kokonaisuus osaltaan on. 

Olla ihminen, olla ihmiskehossa. Siinä on puolensa, kaikenlaiset puolensa. Kokonaisuus, josta sopii nauttia. Se kun on sellaiseksikin tarkoitettu. 

Nauttia elämän kaikenkokoisista iloista! Kokea koko sen suoma mahdollisuuksien maailma. 

Kuulostaa houkuttelevalta. Eikö?

Jäätelö. Ihan parasta. Juuri nyt. Ihan parasta. 

Sekin. Saa hymyilemään.